Luonto Inspiroi

post thumb
Uutiset
kirjoittanut Hemron/ 02 Jun 2016

Luonto Inspiroi

Luonto puhuttelee, ja inspiroi niin monessa asiassa. Luonnosta voi hakea inspiraatiota, mitä ikinä tekeekin. Esimerkiksi luovan työn tekijät löytävät inspiraationsa tekemiseen, todella usein luonnosta. Oletko koskaan miettinyt, miksi runoilijat istuvat puiston penkillä, tai maalarit maalaavat ainaisia taivaanrantoja. Siihen on syynsä, joista suurin on luonnon vaikutus mieleen. Se puhdistaa, saa ajatuksen kulkemaan, ja inspiroi.

Pitää myös tehdä sitä mikä puhuttelee sinua, ei vain se, mikä saa sinut tekemään jotain kaunista. Vaan täytyy myös tehdä sitä, mistä haet itsekin inspiraatiota. Usein luovuuden lähteillä piilee suurimmat salaisuudet. Joskus saattaa ymmärtää, että se, jonka luulit vain inspiroivan sinua tekemään omaa juttuasi, onkin sinun juttusi.

Mikä tahansa se asia on, mikä saa sinut inspiroitumaan tee sitä, mene siihen paikkaan, joka auttaa sinua, luomaan jotakin kaunista. Luonto, etenkin Suomessa on minulle asia, jonka avulla puhdistun kaikesta siitä, mikä on tukkinut sielun, ja lamaannuttanut inspiraation. Joskus se on metsä tai niitty, joskus myös meri, tai järvi.

Luonnon vaikutus on kerrassaan suurenmoinen. Se voi saada meitä tekemään asioita, jotka eivät olisi koskaan muuten tulleet mieleemme. Luonto inspiroi niin montaa tekijää ja niin monella tavalla. Se on kaiken yhdistelmä. Se on hiljaisuutta, se on puita, se on lintujen laulua, koskemattomuutta. Mikä kenellekin, mutta ennen kaikkea, se on kauneutta. Ja kauneus inspiroi aina. Se, mikä sinulle on kaunista, on omasta mielestä kiinni.