Suomen Kauneimmat Järvet

post thumb
Uutiset
kirjoittanut Hemron/ 12 May 2016

Suomen Kauneimmat Järvet

Kun kesäkin jo kolkuttelee ovella, ajattelimme että olisi mukava kertoa hieman Suomen järvialueista, ja ennen kaikkea kauneimmista järvimaisemista, joita Suomella on tarjota. Niitähän täällä riittää, ja on periaatteessa turha alkaa liikaa vertailemaan, sillä jokaisella suomalaisella löytyy omat suosikkinsa, ja mielipiteistä ei sovi kiistellä. Suomessa on kuitenkin muutama aivan ekslusiivisen kaunis järvi, joihin tutustumme nyt hieman lähemmin.

Saimaa

Saimaa on varmasti vesistö, joka tulee lähestulkoon ensimmäisenä mieleen, kun mietitään Suomen järviä. Se ei ole ainoastaan Suomen suurin vesistö, vaan ehkä myös kaunein sellainen. Toisilla on onni asua sen rannalla, vielä useammalla varmaan kesämökin muodossa. Saimaan rantaviiva kulkee esimerkiksi Mikkelin ja Savonlinnan, sekä Puumalan että Varkauden alueella. Jokaisen ihmisen tulisi kokea Saimaa, niin ihmeellisen kaunis se on.

Kallavesi

Pohjois-Savossa sijaitseva Kallavesi on varmasti yksi keski-Suomen kauneimmista vesistöistä. Enimmäkseen Kallavesi sijoittuu Kuopion alueelle. Järven kautta pääsee vesiteitä pitkin esimerkiksi Iisalmeen, Kiuruvedelle tai vaikka Savonlinnaan. Kallavedellä on tunnetusti erityisen hyvät kalastusmahdollisuudet.

Pielinen

Kolin alapuolella sijaitseva Pielinen on yksi Suomen kauneimmista järvistä. Ukkokolilta näkyvää maisemaa Pielisen järvelle on kuvattu kautta aikojen, jo Kalevalassa. Se onkin Suomen todellista kansallismaisemaa. Järvi sijaitsee todella lähellä Venäjän rajaa, ja on enimmäkseen Lieksan ja Nurmeksen alueella maantieteellisesti.