Luonnon armoilla

ukkonen'

Luonto on kaunis ja osa meidän jokaisen suomalaisen sielunmaisemaa. Mutta luonto voi myös olla arvaamaton ja pahimmassa tapauksessa vaarallinen. Näin kävi kerran itselleni, kun ollessani eräretkellä, en osannut lukea tarpeeksi hyvin luonnon minulle antamia merkkejä ja varoituksia. Syy oli siis oikeastaan kokonaan minun ja tästä tapauksesta opinkin kallisarvoisen läksyn siitä, että luonnon antamiin merkkeihin tulee reagoida ajoissa ja myös ottaa ne vakavasti. Toisaalta taas jos haluaa kokea jotain unohtumatonta, kannattaa sittenkin luottaa omaan intuitioon!

Eräretkeni kohteeksi olin valinnut kauniin Neitvuoren Mikkelin Anttolassa. Päivä oli kuulas ja kaunis loppukesän päivä, jollaisista sitä vain haaveilee, talven pimeinä kuukausina. Tarkoituksenani oli kiivetä Neitvuorelle, syödä siellä eväät ja nauttia luonnon rauhasta, sekä kauneudesta ja mahdollisesti uida hetkinen kauniissa Puulavedessä. Alku reissusta sujuikin täysin suunnitelmien mukaan ja ilma oli kaunis, askel nousi ripeästi ja eväät maistuivat taivaallisille Neitvuoren jylhissä maisemissa. Loppuja eväitä reppuun pakatessani, kuulin ukkosen jyrähtelevän kaukana ja taivaalle kerääntyvän tummia ja uhkaavia pilviä. Aivan yhtäkkiä koko tunnelma oli muuttunut toiseksi. Äsken niin kauniina kimmeltänyt järvenselkä oli muuttunut tummaksi ja pelottavaksi ja vain minuutteja aiemmin auringossa hehkuneet männynrungot olivat menettäneet kauniin kultaisen hehkunsa ja tuijottivat minua uhkaavasti. Olin jo aiemmin kahvia siemaillessani, kuullut ja aistinut ukkosen saapumisen, mutta en ollut välittänyt siitä, koska olin luottanut että se kiertäisi Neitvuoren kaukaa. Nyt näytti siltä että se oli saapumassa juuri vuoren ja järven päälle, mikä tiesi todella kovaa ja hurjaa ukkosmyrskyä. Mietin kuumeisesti eri vaihtoehtoja ja tulin siihen tulokseen että kaikkein paras vaihtoehto oli etsiä pieni luola tai kivenkolo ja ahtautua sinne odottamaan, kunnes luonnonvoimat olisivat ohittaneet minut. Lapsuudestani muistin lähellä sijaitsevan Kummelin luolan ja päätin että se saisi kelvata suojakseni. Muistin onneksi hyvin missä luola sijaitsi ja juuri kun taivasta repivä ukkkosmyrsky saapui päälleni, ehdin sujauttaa itseni ja reppuni luolaan. Luolan kiviset seinät kumisivat, kun mahtavat luonnonvoimat pyyhkivät ylitseni ja kuulin kuinka kauempana metsässä puut ryskivät, tuulen riepotellessa niitä. Jostain kumman syystä, tunsin kuitenkin oloni luolassa turvalliseksi ja kuuntelin ja katselin myrskyä ennemminkin kiinnostuneena, kuin kauhistuneena. Taisin jopa torkahtaa hetkeksi ja herätessäni luonto oli kuin uudesti syntynyt. Kauniit vesipisarat kimmelsivcät kesäillan auringossa, kuin pienet kristallit ja lintujen konsertti oli alkanut uudelleen. Järvenselällä ui silkkiuikku pariskunta ja ilta auringon säteet heijastuivat pienestä aallokosta. Näky oli niin kaunis että en varmasti koskaan unohda sitä koko loppuelämäni aikana. Se sai minut jopa olemaan iloinen siitä, että en ollut ottanut luonnon minulle antamia varoituksia todesta, vaan olin päättänyt jäädä. Vaikka mahtava ukkosmyrsky pyyhkäisikin ylitseni tuolla eräretkellä, siitä taisi kuitenkin tulla elämäni ihanin ja ikimuistoisin metsäretki.

Myrskyn jälkeen

Luonto inspiroi

luonto1

 

Luonto puhuttelee, ja inspiroi niin monessa asiassa. Luonnosta voi hakea inspiraatiota, mitä ikinä tekeekin. Esimerkiksi luovan työn tekijät löytävät inspiraationsa tekemiseen, todella usein luonnosta. Oletko koskaan miettinyt, miksi runoilijat istuvat puiston penkillä, tai maalarit maalaavat ainaisia taivaanrantoja. Siihen on syynsä, joista suurin on luonnon vaikutus mieleen. Se puhdistaa, saa ajatuksen kulkemaan, ja inspiroi.

Pitää myös tehdä sitä mikä puhuttelee sinua, ei vain se, mikä saa sinut tekemään jotain kaunista. Vaan täytyy myös tehdä sitä, mistä haet itsekin inspiraatiota. Usein luovuuden lähteillä piilee suurimmat salaisuudet. Joskus saattaa ymmärtää, että se, jonka luulit vain inspiroivan sinua tekemään omaa juttuasi, onkin sinun juttusi.

Mikä tahansa se asia on, mikä saa sinut inspiroitumaan tee sitä, mene siihen paikkaan, joka auttaa sinua, luomaan jotakin kaunista. Luonto, etenkin Suomessa on minulle asia, jonka avulla puhdistun kaikesta siitä, mikä on tukkinut sielun, ja lamaannuttanut inspiraation. Joskus se on metsä tai niitty, joskus myös meri, tai järvi.

Luonnon vaikutus on kerrassaan suurenmoinen. Se voi saada meitä tekemään asioita, jotka eivät olisi koskaan muuten tulleet mieleemme. Luonto inspiroi niin montaa tekijää ja niin monella tavalla. Se on kaiken yhdistelmä. Se on hiljaisuutta, se on puita, se on lintujen laulua, koskemattomuutta. Mikä kenellekin, mutta ennen kaikkea, se on kauneutta. Ja kauneus inspiroi aina. Se, mikä sinulle on kaunista, on omasta mielestä kiinni.

Suomen luonnonsuojelualueet!

luonnonsuojelualue

Suomessa on todella monipuolinen luonto ja sitä on jäljellä paljon, verrattuna moneen muuhun maailman maahan. Suomalaiset ovatkin kunnostautuneet jo paljon muita maita aiemmin luonnonsuojelussa ja esimerkiksi rantaviivojen tai muiden erilaisten kansallismaisemien säilyttämisessä. Usein on yleisempää että luontoa aletaan suojella vasta kun se on jo melkein kokonaan tuhottu, esimerkiksi rakentamalla tai saastuttamalla. Suomessa onneksi luonnonsuojelukulttuuri on ollut tässä mielessä jonkinverran aikaansa edellä. Suomella onkin yksittäisenä maana, suhteellisen paljon suojeltuja alueita. Suomen edelle tilastoissa kipuavat kuitenkin esimerkiksi Sveitsi, Slovakia, Puola, Iso-Britannia, Ranska, Yhdysvallat, Australia, Japani ja Ruotsi. Vielä siis olisi työtä tehtävänä, että Suomen sijoitus olisi parempi. Koko Euroopassa noin viidesosa pinta-alasta on suojeltuja alueita. Suomessa suojeltuja alueita on noin kymmenesosa pinta alasta. Alueita hoitaa poikkeuksetta Metsähallituksen luontopalvelut-yksikkö, jonka vastuulla on luontotyyppien, lajien ja kulttuuriperintökohteiden suojelu ja hoitaminen.

Luonnonsuojelun ideana on säilyttää ekosysteemi alkuperäisenä ja koskemattona, ilman ihmisen kädenjälkeä. Tähän on meillä Fennoskandiassa ollut vielä hyvin mahdollisuus, koska populaatio ja maiden pinta-alat ovat sallineet sen vielä helposti. Maissa joissa asumistiheys on suuri, luonnonsuojelu on myös luonnollisesti erittäin paljon haastavampaa toteuttaa. Suomella on yhteensä melkein 9000 erilaista luonnonsuojelualuetta, joissa osassa omistajana toimii Suomen valtio ja osassa omistajuus on yksityisellä pohjalla. Luonnonsuojelualue on yhteisnimike eri syistä suojelluille alueille. Tähän ryhmään kuuluvat mm. kansallispuistot, luonnonpuistot, soidensuojelualueet, lehtojen suojelualueet, vanhojen metsien suojelualueet, koskien suojelu, hylkeiden suojelualueet, lintuvesien suojelualueet, virkistysmetsät, retkeilyalueet sekä erämaa-alueet. Pelkästään suomen 37 kansallispuiston yhteispinta-ala on uskomattomat 9789km2, eli toisinsanoen 2,5% koko Suomen pinta-alasta. Luonnonsuojelualueiden käyttöä sääteleekin luonnonsuojelulaki.  Suomella on myös toimiva Natura 2000-alueiden säilytysjärjestelmä, jota säädellään valtioneuvoston asetuksella. Näille alueille on kuitenkin mahdollista hakea rajoitetusti esimerkiksi metsätalouden toimimislupaa. Välillä on mediassa ollutkin nähtävissä puolesta ja vastaan väittelyitä kiistellyn Natura 2000-ohjelman tiimoilta. Väittelyä ovat lähinnä käyneet maanomistajat ja ns.vihervasemmistolaiset sekä luonnonsuojelijat. Natura 2000-alueiden suojelu on kuitenkin tärkeää ja palvelus tuleville sukupolvillemme. Yleisesti ottaen luonnonsuojelualueilla rakennuksien, rakennelmien tai teiden rakentaminen on kielletty, poikkeus sääntöön tehdään vain ja ainoastaan jos esimerkiksi alueen hoito, tai muu vastaava toiminta vaatii vaikkapa tien rakentamista. Alueilla on myös tiukka lainsäädäntö siitä, että minkäänlaista kaivostoimintaa, maa-ja kallioperän vahingoittamista tai ojittamista ei ole sallittua näillä alueilla suorittaa. Alueilla on kuitenkin voimassa jokamiehen oikeus, joka sallii esimerkiksi marjojen, sienien tai muiden hyötykasvien keräämisen. Retkeillessä tai muuten kyseisillä alueilla liikkuessa, tulisi kuitenkin ottaa huomioon ettei puita tai maaperää saa vahingoittaa esimerkiksi repimällä oksia tai kaarnaa puista, leiritymällä ja tekemällä tulta ja häiritsemällä alueen eläin ja eliökantaa. Maailmassa ei ole enää paljon alueita jäljellä jossa koko ekosysteemi voi elää ja kasvaa rauhassa. Luonnonsuojelualueet ovat sellaisia alueita ja tarkoitettu pysymään sellaisina. Pidetään ne siis sellaisina!

tausta

 

Suomen kauneimmat järvet

järvi

Kun kesäkin jo kolkuttelee ovella, ajattelimme että olisi mukava kertoa hieman Suomen järvialueista, ja ennen kaikkea kauneimmista järvimaisemista, joita Suomella on tarjota. Niitähän täällä riittää, ja on periaatteessa turha alkaa liikaa vertailemaan, sillä jokaisella suomalaisella löytyy omat suosikkinsa, ja mielipiteistä ei sovi kiistellä. Suomessa on kuitenkin muutama aivan ekslusiivisen kaunis järvi, joihin tutustumme nyt hieman lähemmin.

Saimaa

Saimaa on varmasti vesistö, joka tulee lähestulkoon ensimmäisenä mieleen, kun mietitään Suomen järviä. Se ei ole ainoastaan Suomen suurin vesistö, vaan ehkä myös kaunein sellainen. Toisilla on onni asua sen rannalla, vielä useammalla varmaan kesämökin muodossa. Saimaan rantaviiva kulkee esimerkiksi Mikkelin ja Savonlinnan, sekä Puumalan että Varkauden alueella. Jokaisen ihmisen tulisi kokea Saimaa, niin ihmeellisen kaunis se on.

Kallavesi

Pohjois-Savossa sijaitseva Kallavesi on varmasti yksi keski-Suomen kauneimmista vesistöistä. Enimmäkseen Kallavesi sijoittuu Kuopion alueelle. Järven kautta pääsee vesiteitä pitkin esimerkiksi Iisalmeen, Kiuruvedelle tai vaikka Savonlinnaan. Kallavedellä on tunnetusti erityisen hyvät kalastusmahdollisuudet.

Pielinen

Kolin alapuolella sijaitseva Pielinen on yksi Suomen kauneimmista järvistä. Ukkokolilta näkyvää maisemaa Pielisen järvelle on kuvattu kautta aikojen, jo Kalevalassa. Se onkin Suomen todellista kansallismaisemaa. Järvi sijaitsee todella lähellä Venäjän rajaa, ja on enimmäkseen Lieksan ja Nurmeksen alueella maantieteellisesti.

Pitkä vaellusreissu ja nettikasinolla pelaamista matkalla

puisto

Tänään ajattelin kertoa hieman noin puolen vuoden takaisesta vaellusreissustani. Kävimme viime syksynä kaverini, Markon kanssa ihan Lapin pohjoisosassa, nimittäin Urho Kekkosen kansallispuistossa. Kyseessä oli 10 päivän reissu, josta suurin osa vietettiin erämaassa vaeltaen, ja teltassa nukkuen, tuli siinä välillä netticasinolla pyörittyä, aina silloin kun oli tarpeeksi kenttää, että nettikin toimi. Aina ei kuitenkaan kannata käyttää puhelinta, vaan on hyvä pitää vapaata sosiaalisesta mediasta ja pelaamisesta. Kuunnella vain luonnon ääniä, lintujen siritystä ja puron solinaa. Siinä sielu lepää. Kerron teille hieman, miten reissumme eteni.

Lähdimme matkaan sunnuntaina, noin kahdeksan aikaa aamulla. Espoosta on pitkä matka Lappiin, joten illalla, kun olimme miltei perillä, päätimme jäädä yöksi hotelliin Sodankylään. Hotellihuoneessa uni ei oikein tullut, joten päätin pelata muutaman kierroksen vanhaa suosikkiani, Rulettia. Siinä hetken pelailtuani unikin alkoi sitten maittaa paremmin. Aamulla kun heräsimme, suuntasimme Markon kanssa hotellimme ravintolaan aamupalalle, jossa meitä odotti runsas aamiasbuffet. Siinä ei kananmunia ja pekonia säästelty, kun laitoimme napamme täyteen ruokaan. Vatsat täynnä, kylläisen onnellisina lähdimme kohti Urho Kekkosen kansallispuistoa, joka oli tällä kertaa vaelluksemme aloituspaikka. Automme jouduimme jättämään parkkiin melko kauas, ja vaelluksemme alkoi heti parkkipaikalta. Ensimmäinen päivä meni kävellessä, ja maisemia ihaillessa. Voin vain kertoa, että jalat oli aivan muussina jo yhden päivän jälkeen. Uusien vaelluskenkien sisäänajo ennen reissua olisi ollut fiksu veto, mutta minkäs teet! Näin jälkeenpäin on paha viisastella… Onneksi Marko kuitenkin viisaana sällinä oli pakannut mukaan kylmägeeliä, ja kompressiosukat molemmille, joilla sitten hoidettiin jalkaparkojamme, samalla kun katselimme maisemaa auringonlaskun aikaan. Kyllä uni tuli äkkiä koko päivän kestäneen kävelyn jälkeen. Ainoa asia, mikä unen tuloa hieman hidasti, olivat pelokkaat ajatukset huomisesta vaelluksesta kipeillä kintuilla, ja ne iskivät pieneen mieleeni toden teolla.

Seuraavana päivänä huokaisimme helpotuksesta, kun jalat eivät olleetkaan ihan niin kipeät, mitä edellisen illan perusteella olisi voinut olettaa. Lähdimme matkaan nuotiolla lämmitetyn puuron jälkeen, kuin uudesti syntyneinä. Päivät kuluivat, ja mitä syvemmälle erämaata jouduimme, niin sitä vähemmän kenttää, tai sähköä ladata puhelimen akkua oli saatavilla. Päivittäiset nettikasinolla vierailut, ja kolikkopelien pyöräyttelyt jäivät vähemmälle, samoin kuin vaimolle kotiin soitot. Onneksi olimme pakanneet mukaan vara-akun, jossa oli pieni aurinkopaneeli, joten joka kerta kun aurinko näytti säteitään, saimme hieman lisävirtaa ladata elektronisia laitteitamme.

Reissun kahdeksantena päivänä menimme enää särkylääkkeen ja rakkolaastarien voimalla eteenpäin. Jotenkin olimme onnistuneet syömään kaikki eväätkin, ja nuutuneina vaelsimme eteenpäin. Noin kuuden aikaa illalla huomasimme, että lähistöltä nousi savua. Seurasimme savua, ja se johti meidät läheisen järven rantaan, jossa pari paikallista shamaania oli leiriytyneenä, ja paistelivat nuotiolla vastapyydettyä kalaa. Miehet pyysivät meitä liittymään joukkoon, ja meitä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä! Olimme todella nälkäisiä, joten onneksi murkinaa riitti meillekin. Ei ole vielä koskaan särki maistunut niin hyvältä, kuin sinä iltana. Siitä innostuneena sain uutta energiaa, ja siirryin mobiilikasinolle pelaamaan Gorilla Go Wild -kolikkopeliä. Oli niin gorilla-olo itselläkin siellä erämään keskellä, että tunsin pelin sopivan siihen hetkeen kuin nappi silmään. Pelin hauskat bonustoiminnot, ja ilmaiskierrokset piristivät iltaa kummasti. Shamaanitkin innostuivat pelaamaan netticasinolla ensimmäistä kertaa elämässään, ja suosittelin heille omaa lemppariani kasinosivuista, mikä on http://www.ilmaiskierrostarjoukset.com/. Sieltä etsin aina uusia kasino bonuksia.

Viimeisenä päivänä olimme täynnä uutta energiaa, liekö ollut hyvän ruoan ansiota, ja tuntui siltä, että olisimme voineet jatkaa vaellusta vielä toisen viikon ajan. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan, kuten myös tämä reissu. Löysimme ajokkimme miltei entisessä kunnossaan parkkipaikalta, jonne olimme sen jättäneet, ja ajelimme illan hämärtyessä Rovaniemelle saakka. Illalla suihkun jälkeen kävimme vielä hotellin ravintolassa hyvin ansaituilla pizzoilla, ja yksillä kaljoilla. Siinä istuskelimme, ja katselimme hieman kuvia reissun varrelta, ja pohdimme, kumpi jaksaisi huomenna ajaa kotiin Etelä-Suomeen saakka. Kävimme tyytyväisenä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan, ja aamulla lähdimme kotia kohti. Olimme perillä vasta myöhään illalla, mutta vaimo oli onnellinen nähdessään, että ukko tuli ehjänä kotiin. Täytyy sanoa, että itsekin olin onnellinen nähdessäni vaimon, ja lapset pitkän reissun jälkeen. Tuliaisistakin tykättiin, ihme kyllä, sillä en yleensä naisten makuun osaa mitään valita. Ensi kertaan.

Metsät ovat tärkeitä

Tämänkertaisessa suomenluontolehti.fi artikkelissamme haluamme paneutua metsien tärkeyteen ja niiden suojeluun. Kuten kaikki tiedämme, metsät ovat kotimaamme Suomen valtiolle iso taloudellinen hyöty, mutta on myös hyvä muistaa niiden tärkeys maapallon hyvinvoinnille. Maapallolla vallitseva ekosysteemi tarvitsee toimiakseen muun muassa kahta erittäin tärkeää tekijää, meriä sekä metsiä. Näissä molemmissa asuu suurin osa ympäristöllemme tärkeistä elinlajeista. Metsien hävittäminen on nykypäivänä todella iso ongelma, sillä niitä kaadetaan huomattavasti nopeammin kuin saisi. Tämä vaikuttaa vahvasti maapallolla vallitsevaan ekosysteemin. Erityisesti sademetsien kaataminen eteläisemmissä valtioissa on suuri ongelma ekosysteemille ja lisäksi niihin liittyy usein myös ihmisoikeuksien loukkaamista. Metsiä kaadetaan muun muassa paperiteollisuuteen tarvittavan materiaalin ja karjojen laidunmaiden vuoksi. Palmuöljy on myös yksi tekijä minkä takia metsissä on niin paljon hakkuualueita, tarkemmin kohdistettuna ne sijoittuvat enimmäkseen Malesian ja Indonesian sademetsin alueelle. Palmuöljyä hankittaessa samalla menehtyy useita orankien elinalueita jotka ovat näin ollen erittäin uhanalaisia sukupuutolle.

Onneksemme nykyään metsien suojelusta puhutaan yhä enemmän ja enemmän. Ihmiset ovat ymmärtäneet että osassa metsissä on niin paljon tärkeitä tiettyjä elinlajeja että ne on rahoitettu lailla. Tämä on erittäin hyvä edistysaskel maapallomme tulevaisuuden kannalta. Valitettavasti tähän ei ole kuitenkaan vieläkään paneuduttu tarpeeksi, sillä esimerkiksi kotosuomessamme on vielä paljon puutteita metsien suojelussa. Esimerkiksi Etelä-Suomessa on useita eri kohteita jotka pitäisi rauhoittaa kokonaan ja lisätä suojelualueiksi. Tilastollisesti Etelä-Suomessa on suojeltuja metsiä ainoastaan murto-osa. Suomessa metsiä kaadetaan enimmäkseen metsätalouden vuoksi, joka on valtiolle suurimpia taloudellisia hyötyjä. On kuitenkin hyvä muistaa, että samalla tuhoamme maapallon ekosysteemiä ja ajamme erilaisia yksittäisiä lajeja sukupuuton partaalle.

Miten metsiä voisi suojella paremmin? On ymmärrettävää että hakkuu alueita tehdään taloudellisien asioiden kantilta, mutta on useita erilaisia ratkaisuja miten se voitaisiin hoitaa paremmin. Esimerkiksi erilaisten sertifioiden noudattaminen, kulutuksen vähentäminen ja erilaisten vaihtoehtoisien hakkuutapojen käyttö edesauttaisi metsien säilymistä. Ekologit ovat arvioineet että jos metsistä suojeltaisiin noin 10 prosenttia, erilaisten lajien turvaaminen olisi lähes tyydyttävällä tasolla. Tällä hetkellä Suomi on tässä tavoitteessa noin puolivälissä eli 5 prosentissa, mutta suunta on onneksemme parempaan päin. Suojelualueita pitäisi määrällisesti kaksinkertaistaa jotta pääsemme ekologien arvioimaan tavoitteeseen. Hakkuumenetelmissä voitaisiin suosia mieluummin niin sanottua pehmeää hakkutapaa, eli hakkuualueet valittaisiin tarkemmin jolloin käytettäisiin vähemmän maanmuokkausta ja avohakkuuta. Lain määräämät pykälät edesauttavat myös metsien tulevaisuutta, esimerkiksi FSC sertifiointi pakottaa muun muassa metsänhoitajia säästämään vähintään viisi prosenttia heidän omistamistaan metsistä. Tämä ei kuitenkaan korvaa metsien suojelua, mutta FSC sertifiointi toimii hyvin täydentävänä tekijänä rauhoitettujen ja suojelualueiden kera. Sahatavaran, soijan, paperiteollisuuden ja palmuöljyn vuoksi kaadettavat metsät eivät kestä niiden aiheuttamia tuhoja. Meidän tulisi vähentää kulutusta huomattavasti jotta tulevaisuutemme olisi taattu.

Yksittäinen kuluttaja voi myös vaikuttaa metsien tulevaisuuteen. Mikäli satut omistamaan suvun tai omaa metsää, rauhoita se, tee hyvää luonnon ja ekosysteemin puolesta. Innofor niminen yritys antaa erilaisia neuvoja ja palveluita koskien luonnonmukaista metsänhoitoa. Vieraillessasi paikallisessa rautakaupassa, osta trooppisen puun sijasta kotimaista puuta, näin et tue laittomilta hakkuumailta tuotuja materiaaleja. Kotimainen puu on aina kaadettu lain määräämissä raameissa, mutta trooppinen puu tulee usein laittomilta sademetsien hakkuu alueilta ja niitä ostamalla voisi todeta että tuet laitonta toimintaa. Älä suosi palmuöljyä, sillä sitä hommataan laittomilta sademetsin hakkuu alueilta, kuten aiemmin artikkelissamme mainituissa Indonesiassa sekä Malesiassa. Palmuöljyä käytetään muun muassa Nesteellä tarjottavassa dieselissä ja useissa eri elintarvikkeissa. Muistathan että sademetsät ovat maapallomme hyvinvoinnille elintärkeä asia.

Tässä tämänkertainen artikkelimme, toivottavasti se herätti sinussa jonkinlaisia tunteita. Lisäyksenä vielä loppuun: Mikäli luulet lähellä olevan retkikohteen tai metsän tulevaisuuden näkymät huonoksi, voit ottaa yhteyttä erilaisiin luonnonsuojelujärjestöihin, kuten Luonto-Liittoon tai Suomen luonnonsuojeluliittoon.

Metsiemme jättiläinen

Karhu on eläin jonka varmasti jokainen tuntevat. Tämän petoeläinten kastissa Euroopan mitalla kookkaimman eläimen paikkaa pitävä mesikämmen on Suomen sekä myös Venäjän kansalliseläin. Lasten ensimmäinen kosketus karhuihin tulee osittain varmasti satukirjoista, joissa tämä saalistaja on usein metafora joko vaaralle tai pelastukselle, useimmiten jälkimmäiselle. Kolumnissani kerron yleispätevää ja hieman yksityiskohtaisempaakin tietoa tästä jalosta eläimestä, jakaen tärkeät ja merkittävät asiat omiin palstoihinsa.

 

Ulkonäöllisesti karhun tunnistaa aina karhuksi. Niiden turkin väri vaihtelee harmaasta, ruskeasta ja pikimustasta jopa lähes valkoiseen asti, joskin viimeiseksi mainittuja tavataan hyvin harvoin näillä leveysasteilla. Karhun pituus vaihtelee reilusta metristä aina kahteen ja puoleen metriin asti, paino taasen vaihtelee uroksista tai naaraista riippuen vajaasta sadasta kilogrammasta jopa kolmeensataan kiloon asti, suurimman Suomessa punnitun painaessa hivenen alle viisisataa kilogrammaa. Amerikkalaiset alalajit saattavat kuitenkin kasvaa tätäkin suuremmiksi, ja saavuttaa painossaan reilusti yli puolen tuhannen rajan, keskimääräisesti kookkaimmat yksilöt painavat tarkasti mitattuna jopa 650 kg. Karhulla on tunnistettavan muotoinen häntä sekä korvat ja kuono. Usein kömpelöhköiksi luultu karhu voi saavuttaa nopeimmillaan 60 km/h vauhdin, tehden siitä tällöin kokonsa puolesta hyvinkin nopean eläimen. Toinen uskomus on myös että mikäli karhu päättää ihmistä jahdata, on ihmisen kiivettävä puuhun. Tämä tieto on onneksi korjattu jo aikapäiviä sitten, sillä karhut kiipeävät puuhun erittäin vikkelästi, ja varmin tapa välttää karhun hyökkäystä onkin esittää kuollutta, mikäli karkuun ei pääse.

 

Karhu on maailmanlaajuisesti hyvin laajalle levinnyt laji, mutta sen tila on täysin vakaa ainoastaan Skandinaviassa, Pohjois-Amerikassa ja Keski-Aasiassa. Muualla laji on liiallisen metsästyksen takia uhanalaisempi. Laji on muun muassa kokonaan hävinnyt tai häviämässä Ranskasta, Brittein saarilta ja suurimmalta osin koko Keski-Euroopasta. Suomessa karhu on määritelty vakaasta tilastaan huolimatta silmällä pidettäväksi lajiksi, vaikkakin lukeutuu riistaeläimiin.

 

Karhun pääravintoon kuuluvat haaskat, hirvieläimet, marjat sekä kasvit. Mikäli karhu saalistaa itselleen ruokaa, se usein myös piilottaa haaskan, niin etteivät ulkopuoliset haaskansyöjät löydä sitä, kuten esimerkiksi hautaamalla saalinsa suohon tai kuljettamalla sen jopa puuhun.

 

Karhut nukkuvat talviunta pääsääntöisesti lokakuusta huhtikuuhun, lähinnä sen takia että suuri osa niiden saalistamista eläimistä joko myös nukkuvat talviunta tai ovat vaikeasti saalistettavissa, eikä karhun ruuansulatus ole niin tehokas että se pärjäisi pelkällä kasviravinnolla, sen normaalisti syömien haaskojen sijaan. Joissain tapauksissa myös nälkä saattaa herättää karhun talviunilta, jolloin sen on pakko poistua pesästään etsimään ruokaa. Karhuja ei myöskään saa metsästää talvella riistaksi, sillä talvehtiessaan ne eivät ulosta tai virtsaa ollenkaan, tehden näin ollen sen lihasta myrkyllistä koko talven ajaksi. Karhujen kiima-aika sijoittuu alkukesään. Naaraskarhu saattaa olla kantavana jopa 270 päivää, tehden sen kantoajasta yhden eläinmaailman pisimmästä. Kiima-aikaan karhut ovat myös pahiten vaaraksi ihmisille. On myös havaittu että uroskarhut tappavat nuoria pentuja, ilmeisesti sen takia jotta uros pääsisi levittämään paremmin omia geenejään.

 

Muinaissuomalaisille ja mytologisesti karhu on pyhä eläin; pelätty ja samanaikaisesti arvostettu. Kun entisaikaan karhuja on pyydetty, on tämän jälkeen pidetty peijaiset, eli juhlat karhun kunniaksi, joiden tarkoitus on ihmisten puolesta pyytää karhua palaamaan ihmisen ravinnoksi takaisin metsään. Vielä tänäkin päivänä on peijaisperinne voimissaan, lähinnä pohjoisessa Suomessa. Kiertoilmauksia ja nimityksiä karhulle on useita, ja niistä tunnetuimmat ovat aikaisemmin mainittu mesikämmen, otso, metsän kuningas sekä kontio. Myös itse karhu on toiminut alun perin nimityksenä tarkoittamaan sen turkkia, myöhemmin kuitenkin vakiintuen lajin nimeksi. Muinaissuomalaiset kavahtivat karhun oikeaa nimeä sen pelossa, että mikäli nimen lausuu, tulee karhu heidän luokseen. Tämän takia kiertoilmauksia ja -nimityksiä on keksitty kautta aikain. Nimityksenä karhu on perujaan sanasta mehiläissusi.