Pitkä vaellusreissu ja nettikasinolla pelaamista matkalla

puisto

Tänään ajattelin kertoa hieman noin puolen vuoden takaisesta vaellusreissustani. Kävimme viime syksynä kaverini, Markon kanssa ihan Lapin pohjoisosassa, nimittäin Urho Kekkosen kansallispuistossa. Kyseessä oli 10 päivän reissu, josta suurin osa vietettiin erämaassa vaeltaen, ja teltassa nukkuen, tuli siinä välillä netticasinolla pyörittyä, aina silloin kun oli tarpeeksi kenttää, että nettikin toimi. Aina ei kuitenkaan kannata käyttää puhelinta, vaan on hyvä pitää vapaata sosiaalisesta mediasta ja pelaamisesta. Kuunnella vain luonnon ääniä, lintujen siritystä ja puron solinaa. Siinä sielu lepää. Kerron teille hieman, miten reissumme eteni.

Lähdimme matkaan sunnuntaina, noin kahdeksan aikaa aamulla. Espoosta on pitkä matka Lappiin, joten illalla, kun olimme miltei perillä, päätimme jäädä yöksi hotelliin Sodankylään. Hotellihuoneessa uni ei oikein tullut, joten päätin pelata muutaman kierroksen vanhaa suosikkiani, Rulettia. Siinä hetken pelailtuani unikin alkoi sitten maittaa paremmin. Aamulla kun heräsimme, suuntasimme Markon kanssa hotellimme ravintolaan aamupalalle, jossa meitä odotti runsas aamiasbuffet. Siinä ei kananmunia ja pekonia säästelty, kun laitoimme napamme täyteen ruokaan. Vatsat täynnä, kylläisen onnellisina lähdimme kohti Urho Kekkosen kansallispuistoa, joka oli tällä kertaa vaelluksemme aloituspaikka. Automme jouduimme jättämään parkkiin melko kauas, ja vaelluksemme alkoi heti parkkipaikalta. Ensimmäinen päivä meni kävellessä, ja maisemia ihaillessa. Voin vain kertoa, että jalat oli aivan muussina jo yhden päivän jälkeen. Uusien vaelluskenkien sisäänajo ennen reissua olisi ollut fiksu veto, mutta minkäs teet! Näin jälkeenpäin on paha viisastella… Onneksi Marko kuitenkin viisaana sällinä oli pakannut mukaan kylmägeeliä, ja kompressiosukat molemmille, joilla sitten hoidettiin jalkaparkojamme, samalla kun katselimme maisemaa auringonlaskun aikaan. Kyllä uni tuli äkkiä koko päivän kestäneen kävelyn jälkeen. Ainoa asia, mikä unen tuloa hieman hidasti, olivat pelokkaat ajatukset huomisesta vaelluksesta kipeillä kintuilla, ja ne iskivät pieneen mieleeni toden teolla.

Seuraavana päivänä huokaisimme helpotuksesta, kun jalat eivät olleetkaan ihan niin kipeät, mitä edellisen illan perusteella olisi voinut olettaa. Lähdimme matkaan nuotiolla lämmitetyn puuron jälkeen, kuin uudesti syntyneinä. Päivät kuluivat, ja mitä syvemmälle erämaata jouduimme, niin sitä vähemmän kenttää, tai sähköä ladata puhelimen akkua oli saatavilla. Päivittäiset nettikasinolla vierailut, ja kolikkopelien pyöräyttelyt jäivät vähemmälle, samoin kuin vaimolle kotiin soitot. Onneksi olimme pakanneet mukaan vara-akun, jossa oli pieni aurinkopaneeli, joten joka kerta kun aurinko näytti säteitään, saimme hieman lisävirtaa ladata elektronisia laitteitamme.

Reissun kahdeksantena päivänä menimme enää särkylääkkeen ja rakkolaastarien voimalla eteenpäin. Jotenkin olimme onnistuneet syömään kaikki eväätkin, ja nuutuneina vaelsimme eteenpäin. Noin kuuden aikaa illalla huomasimme, että lähistöltä nousi savua. Seurasimme savua, ja se johti meidät läheisen järven rantaan, jossa pari paikallista shamaania oli leiriytyneenä, ja paistelivat nuotiolla vastapyydettyä kalaa. Miehet pyysivät meitä liittymään joukkoon, ja meitä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä! Olimme todella nälkäisiä, joten onneksi murkinaa riitti meillekin. Ei ole vielä koskaan särki maistunut niin hyvältä, kuin sinä iltana. Siitä innostuneena sain uutta energiaa, ja siirryin mobiilikasinolle pelaamaan Gorilla Go Wild -kolikkopeliä. Oli niin gorilla-olo itselläkin siellä erämään keskellä, että tunsin pelin sopivan siihen hetkeen kuin nappi silmään. Pelin hauskat bonustoiminnot, ja ilmaiskierrokset piristivät iltaa kummasti. Shamaanitkin innostuivat pelaamaan netticasinolla ensimmäistä kertaa elämässään, ja suosittelin heille omaa lemppariani kasinosivuista, mikä on http://www.ilmaiskierrostarjoukset.com/. Sieltä etsin aina uusia kasino bonuksia.

Viimeisenä päivänä olimme täynnä uutta energiaa, liekö ollut hyvän ruoan ansiota, ja tuntui siltä, että olisimme voineet jatkaa vaellusta vielä toisen viikon ajan. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan, kuten myös tämä reissu. Löysimme ajokkimme miltei entisessä kunnossaan parkkipaikalta, jonne olimme sen jättäneet, ja ajelimme illan hämärtyessä Rovaniemelle saakka. Illalla suihkun jälkeen kävimme vielä hotellin ravintolassa hyvin ansaituilla pizzoilla, ja yksillä kaljoilla. Siinä istuskelimme, ja katselimme hieman kuvia reissun varrelta, ja pohdimme, kumpi jaksaisi huomenna ajaa kotiin Etelä-Suomeen saakka. Kävimme tyytyväisenä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan, ja aamulla lähdimme kotia kohti. Olimme perillä vasta myöhään illalla, mutta vaimo oli onnellinen nähdessään, että ukko tuli ehjänä kotiin. Täytyy sanoa, että itsekin olin onnellinen nähdessäni vaimon, ja lapset pitkän reissun jälkeen. Tuliaisistakin tykättiin, ihme kyllä, sillä en yleensä naisten makuun osaa mitään valita. Ensi kertaan.

Metsiemme jättiläinen

Karhu on eläin jonka varmasti jokainen tuntevat. Tämän petoeläinten kastissa Euroopan mitalla kookkaimman eläimen paikkaa pitävä mesikämmen on Suomen sekä myös Venäjän kansalliseläin. Lasten ensimmäinen kosketus karhuihin tulee osittain varmasti satukirjoista, joissa tämä saalistaja on usein metafora joko vaaralle tai pelastukselle, useimmiten jälkimmäiselle. Kolumnissani kerron yleispätevää ja hieman yksityiskohtaisempaakin tietoa tästä jalosta eläimestä, jakaen tärkeät ja merkittävät asiat omiin palstoihinsa.

 

Ulkonäöllisesti karhun tunnistaa aina karhuksi. Niiden turkin väri vaihtelee harmaasta, ruskeasta ja pikimustasta jopa lähes valkoiseen asti, joskin viimeiseksi mainittuja tavataan hyvin harvoin näillä leveysasteilla. Karhun pituus vaihtelee reilusta metristä aina kahteen ja puoleen metriin asti, paino taasen vaihtelee uroksista tai naaraista riippuen vajaasta sadasta kilogrammasta jopa kolmeensataan kiloon asti, suurimman Suomessa punnitun painaessa hivenen alle viisisataa kilogrammaa. Amerikkalaiset alalajit saattavat kuitenkin kasvaa tätäkin suuremmiksi, ja saavuttaa painossaan reilusti yli puolen tuhannen rajan, keskimääräisesti kookkaimmat yksilöt painavat tarkasti mitattuna jopa 650 kg. Karhulla on tunnistettavan muotoinen häntä sekä korvat ja kuono. Usein kömpelöhköiksi luultu karhu voi saavuttaa nopeimmillaan 60 km/h vauhdin, tehden siitä tällöin kokonsa puolesta hyvinkin nopean eläimen. Toinen uskomus on myös että mikäli karhu päättää ihmistä jahdata, on ihmisen kiivettävä puuhun. Tämä tieto on onneksi korjattu jo aikapäiviä sitten, sillä karhut kiipeävät puuhun erittäin vikkelästi, ja varmin tapa välttää karhun hyökkäystä onkin esittää kuollutta, mikäli karkuun ei pääse.

 

Karhu on maailmanlaajuisesti hyvin laajalle levinnyt laji, mutta sen tila on täysin vakaa ainoastaan Skandinaviassa, Pohjois-Amerikassa ja Keski-Aasiassa. Muualla laji on liiallisen metsästyksen takia uhanalaisempi. Laji on muun muassa kokonaan hävinnyt tai häviämässä Ranskasta, Brittein saarilta ja suurimmalta osin koko Keski-Euroopasta. Suomessa karhu on määritelty vakaasta tilastaan huolimatta silmällä pidettäväksi lajiksi, vaikkakin lukeutuu riistaeläimiin.

 

Karhun pääravintoon kuuluvat haaskat, hirvieläimet, marjat sekä kasvit. Mikäli karhu saalistaa itselleen ruokaa, se usein myös piilottaa haaskan, niin etteivät ulkopuoliset haaskansyöjät löydä sitä, kuten esimerkiksi hautaamalla saalinsa suohon tai kuljettamalla sen jopa puuhun.

 

Karhut nukkuvat talviunta pääsääntöisesti lokakuusta huhtikuuhun, lähinnä sen takia että suuri osa niiden saalistamista eläimistä joko myös nukkuvat talviunta tai ovat vaikeasti saalistettavissa, eikä karhun ruuansulatus ole niin tehokas että se pärjäisi pelkällä kasviravinnolla, sen normaalisti syömien haaskojen sijaan. Joissain tapauksissa myös nälkä saattaa herättää karhun talviunilta, jolloin sen on pakko poistua pesästään etsimään ruokaa. Karhuja ei myöskään saa metsästää talvella riistaksi, sillä talvehtiessaan ne eivät ulosta tai virtsaa ollenkaan, tehden näin ollen sen lihasta myrkyllistä koko talven ajaksi. Karhujen kiima-aika sijoittuu alkukesään. Naaraskarhu saattaa olla kantavana jopa 270 päivää, tehden sen kantoajasta yhden eläinmaailman pisimmästä. Kiima-aikaan karhut ovat myös pahiten vaaraksi ihmisille. On myös havaittu että uroskarhut tappavat nuoria pentuja, ilmeisesti sen takia jotta uros pääsisi levittämään paremmin omia geenejään.

 

Muinaissuomalaisille ja mytologisesti karhu on pyhä eläin; pelätty ja samanaikaisesti arvostettu. Kun entisaikaan karhuja on pyydetty, on tämän jälkeen pidetty peijaiset, eli juhlat karhun kunniaksi, joiden tarkoitus on ihmisten puolesta pyytää karhua palaamaan ihmisen ravinnoksi takaisin metsään. Vielä tänäkin päivänä on peijaisperinne voimissaan, lähinnä pohjoisessa Suomessa. Kiertoilmauksia ja nimityksiä karhulle on useita, ja niistä tunnetuimmat ovat aikaisemmin mainittu mesikämmen, otso, metsän kuningas sekä kontio. Myös itse karhu on toiminut alun perin nimityksenä tarkoittamaan sen turkkia, myöhemmin kuitenkin vakiintuen lajin nimeksi. Muinaissuomalaiset kavahtivat karhun oikeaa nimeä sen pelossa, että mikäli nimen lausuu, tulee karhu heidän luokseen. Tämän takia kiertoilmauksia ja -nimityksiä on keksitty kautta aikain. Nimityksenä karhu on perujaan sanasta mehiläissusi.